Keikkamyynti

Teoston esitysilmoitusten mukaan Suomessa tehtiin vuonna 2017 yhteensä 71 060 keikkaa (vuonna 2016 esitysilmoituksia 62 511). Ilmoitettujen keikkojen määrät ovat voimakkaassa kasvussa. Tästä huolimatta varsinkin tuntemattomammat ja aloittelevat bändit haluaisivat tehdä keikkoja paljon enemmän kuin tekevät. Keikka järjestyy, kun kysyntä ja tarjonta kohtaa. Jos tuote, hinta ja viestintä on kohdallaan noin 10% keikkakyselyistä johtaa keikkaan. Bändissä olevan myyntitykin into ja taidot vaikuttavat suoraan keikkojen määrään. Lisäkäsipari myyntiin on yleensä tarpeen, työtä on paljon, mutta keikkaliksoista ei ole jaettavaksi. Ohjelmatoimistojen listoille pääsee vasta, kun yleisöä riittää ja keikkaliksat on kohdillaan – onhan keikkamyyjänkin palkkansa saatava. Haastava yhtälö. Mikä avuksi?

Koska keikkamyyntiapuun on valtava tarve, syntyi idea kevyemmästä palvelusta. Entä jos bändiä auttaisi vain kriittisimmässä osuudessa eli ensimmäisessä viestissä? Tekisi ensimmäisen viestin bändin kanssa yhteistyössä, sparraisi sisällön ja lähettäisi viestin kattavalla jakelulla bändin puolesta. Bändi hoitaisi kaikki muut vaiheet itse. Ulkopuolisen avun työmäärä ja sitä kautta hinta saataisiin alemmas ja palvelu tuntemattomien bändien ulottuville. Bändi saisi boostia ja sparrausapua keikkamyyntiin, kunnollisen viestin laajalla jakelulla, testaisi kysynnän laajasti, pitäisi keikkaliksat kokonaan itse ja homma pysyisi omissa käsissä. Kuulostaako hyvältä? Niin minustakin.

Apu keikkatarjouksessa hyödyttää bändiä monin tavoin

Näyttökuva 2018-10-22 kello 18.22.55

  1. Etsi yhteystiedot –> Bändin ei tarvitse metsästää yhteystietoja. Jakelulistani on kattava, laaja ja yhteystiedot ajantasalla. Mikä parasta, tapahtumajärjestäjät ovat itse ilmoittautuneet sähköpostilistalle ja haluavat keikkatarjouksia saada. Viesteillä on paljon parempi osumatarkkuus.
  2. Laadi myyntiviesti –> Viesti tehdään bändin kanssa yhdessä. Lopputuloksena on napakka, tarvittavat asiat sisältävä ja ulkoasultaan kunnossa oleva viesti. Kokemusperäinen keikkamyynnin ajankohtainen tieto; keskustelut sekä ohjelmapäälliköiden että kymmenien bändien kanssa auttavat tekemään bändin viestin tiukaksi.
  3. Lähetä viesti –> Lähetän viestin bändin nimissä uutiskirjesovelluksesta. Bändi saa viestin tietysti myös itselleen.

Bonus! Noin viikon päästä viestin lähetyksestä lähetän bändille raportin tuloksista mm. viestin avausprosentin ja sähköpostilistan potentiaalisimmista tapahtumajärjestäjistä, joita kannattaa uudemman kerran tavoitella (jos eivät ole jo ehtineet yhteyttä ottaa).

Jatkovaiheet toisen viestin lähettämisestä aina laskutukseen bändi hoitaa itse.

Hinta

Keikkatarjouksen hinta on 185 € sis. alv 24%. Ei muita kuluja. Keikkaliksat bändi pitää kokonaan itse.

Onko keikkatarjouksesta hyötyä – tuleeko keikkoja?

Keikkoja ei voi kukaan luvata, koska kysynnän ja tarjonnan pitää kohdata. Jos bändillä ei ole kysyntää tai hinta on liian korkea, ei tule keikkaa, vaikka kuinka massiivisesti keikkoja kyselisi.

Laajasti lähetetyllä keikkatarjouksella saadaan kuitenkin aina uutta virtaa keikkamyyntiin – on eri asia lähettää viisi keikkakyselyä kuin vaikkapa useampi sata. Bändin sisällä on haettava yhteinen näkemys keikkailusta, joka itsessään on hyödyllinen keskustelu. Kun kysyntää selvitetään laajemmin, bändi voi arvioida tulosten perusteella tilanteensa realistisesti; mikä on looginen keikkailualue, missä on kysyntää ja pitäisikö hintaa viilata. Bändi voi myös hyödyntää keikkamyyntiviestin sisältöä jatkossa omissa keikkamyyntikyselyissään. Bändi on vapaa menemään ohjelmatoimiston listoille. Keikkakyselyn voi ajoittaa julkaisuun liittyen. Keikkatarjouksien lähettäminen tuo myös lisänäkyvyyttä.

Onko siis keikkatarjouksen tekemisavusta hyötyä juuri teidän bändille? Jos bändillä on keikkoja riittävästi ja myynti sopivan rivakkaa, ei keikkatarjoukseen kannata euroja käyttää. Muissa tapauksissa kannattaa vähintäänkin harkita. Kokeilusta ei konkurssi tule ja voi tuottaa yllättävän hyviäkin tuloksia. Jos tulokset on hyviä, suuremman jakelun keikkatarjouksen voi lähettää vaikka vuosittain tai ainakin julkaisujen yhteydessä, jolloin usein keikkoja erityisesti mielitään.

Miten etenen?

Lähetä sähköpostia riikka.koksu@hotmail.com. Ihmetellään yhdessä olisiko tästä teidän bändille hyötyä.