10 kysymystä: Borderhill Bay

Vaikka Borderhill Bay onkin vain Noormarkkulainen duo, pidämme sitä oikeana, omaa musiikkia julkituovana bändinä ja näin ollen vastaamme osaltamme kymmeneen meille esitettyyn kysymykseen.

Pekka ”Mr Borderhill” Rajamäki – Laulu ja kitara
Markku ”Mr Bay” Lahti – Laulu ja kitara

Miten bändinne sai alkunsa?

Törmättiin reilu vuosi sitten matkalla eri suuntiin jonnekin. Vaihdettiin kuulumiset ja Pekka kysyi, perustettaisiinko duo? Ei paskempi idea, sanoin ja siitä se sitten lähti.

Millainen musiikillinen menneisyys teillä on?

Olemme kumpikin eläneet ”kukkeimman” nuoruutemme 1970-luvulla. Paranoid oli eka biisi mikä opeteltiin. Pekka soitti kitaraa ja lauloi. Markku bassotteli ja lauloi stemmoja. Sitten soittelimme yhdessä ja erikseen erilaisissa kokoonpanoissa aina 80-luvun alkupuolelle, jolloin työ- ja perheasiat jättivät musiikin sivuosaan. 90-luvun puolivälissä polut taas yhtyivät ja paikallisen elävän musiikin yhdistyksen puitteissa soiteltiin muutama bändikeikkakin. 1998 Markku karkasi Pirkanmaalle lähes 18 vuodeksi ja Pekka jatkoi omia bändiprojektejaan Porin puolessa. Useita bändejä ja satoja keikkoja mahtuu kummankin matkaan vuosien varrelta.

Miten kuvailisitte musiikkianne?

Kotipolttoista, akustista bluesia länsirannikolta. Mukaan on sekoitettu vähän poppia, rokkia, souliakin ja tietysti balladeja. Sanomme selvällä suomen kielellä sen mitä sanottavaa on. Teksteistämme on turha etsiä mitään syvällisiä piilomerkityksiä. Biisit ovat pääasiassa omaa tuotantoa. Muutama coverbiisi on mukana ihan vaan siksi, että niitä on kiva soittaa ??

Valitkaa yksi biisi tuotannostanne, mitä suosittelette kuunneltavaksi. Miksi juuri tämä biisi?

Se riittää saa. Sanoman kiteyttää kertosäe: ”Jos parempaan ei pysty, se riittää saa”. Ei ehkä kaunista, mutta tehokasta.

Mitkä ovat bändinne suurimmat saavutukset tähän mennessä?

Neljän biisin albumin julkaisu suoratoistopalveluihin viime vuoden joulukuussa. 3. sija Top20 Helmikuun äänestyksessä huikealla äänimäärällä.

Mitä kuuluu juuri nyt – mitä on tekeillä, mitä on tulossa?

Tällä hetkellä odottelemme, että ihmiskunta saa yliotteen korona-viruksesta ja voimme palata normaaliin elämään ja keikkailuun. Sitä odotellessa olemme olleet ahkeria ja säveltäneet tukun uusia biisejä, jotka julkaisemme kuultavaksenne albumin muodossa ensi kesänä.

Hauskin/kuumottavin sattumus, mitä musiikin parissa on tapahtunut?

Ei varsinaisesti niin hauska, eikä kuumottava, mutta tapaus on jäänyt mieleen. 70-luvulla eräs silloinen kokoonpanomme opetteli hampaat irvessä ja sormet verillä vetämään Love Sculpturen versiota Sabre Dancesta. Useista yrityksistä huolimatta emme kertaakaan olleet saaneet menemään sitä ehjänä läpi alusta loppuun, mutta koittipa sitten sekin ilta kerran. Olimme erittäin ylpeitä tapahtuneesta ja itsestämme. Emme enää koskaan tuon jälkeen soittaneet tuota biisiä….

Millä biisillä tänään lähtee?

Tänään mennään tällä: Omar and the Howlers – Hoo Doo.

Ja syy on se, että tänään Omar Dykes itse antoi meille sovitusluvan ko. biisiin suomenkielisillä teksteillä.

Lähettäkää terveisiä?

Terveiset kaikille tutuille ja tuntemattomille, entisille, nykyisille ja tuleville faneillemme. Kyllä tästä keikoillekin vielä päästään! Pysykää kuulolla!

Haasta bändi vastaamaan 10 kysymykseen.

Coversion. Parasta covermusaa Tampereelta. Kertokoon itse lisää.

Borderhill Bay Nettisivut, Soudcloud, Youtube, Facebook, Instagram, Spotify

Teksti: Borderhill Bay
Kuva: ?

Pelasta bändin Vieraskynä-palsta on varattu kaikille musadiggareille. Voit kirjoittaa levyarvion, keikka-arvion tai haastattelun haluamastasi bändistä. Ohjeet täällä. 10 kysymystä on varattu artistien/bändien esittäytymiseen. Hyödynnä tätä esimerkiksi julkaistessasi uutta musiikkia. Ohjeet täällä. Kun juttu on Pelasta bändissä julkaistu, bändin biisin saa lisätä yhteissoittolistalle. Saa innostua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s