Haastattelussa Nuhapumppu

Kuinka Nuhapumpun tarina sai alkunsa?

Nykyinen trio-muotoinen Nuhapumppu sai alkunsa keväällä 2017, kun Duo Nuhapumppu oli tulossa keikalle Kuopion Kauppahallin Hilipeet Pilleet-tapahtumaan. Olli oli juontamassa tapahtumaa ja silloin oli tilaisuus kokeilla asiaa, mistä oli sovittu jo duon taannoisella Kings Crownin keikalla: miltähän pesulauta kuulostaisi kitaran ja basson seurana. Testi toimi, ja pidettiin treenit joissa Olli ilmoitti soittavansa myös mandoliinia. Eikä aikaakaan kun Alahoviin sovittu duo-keikka oli vaihtunut trio-keikaksi.

Duo oli ollut olemassa ja keikkaillut jo vuodesta 2015 ja paljon sitä aikaisemmin Mika ja Aki olivat soittaneet Nuhapumppu-nimisessä rock-bändissä, josta jatkoon selvisi vain nimi. Vuoden päivät keikkailtiin nimellä Trio Nuhapumppu, mutta kun yleisö oli omaksunut uudistuneen kokoonpanon, alettiin käyttää pelkkää Nuhapumppua.

Ketä yhtyeeseen kuuluu, ja millaista musiikillista menneisyyttä teiltä löytyy?

Nuhapumppu

Laulava basistirumpali Mika Hakkarainen on tehnyt keikkaa 80-luvun alkupuolelta asti, pääasiassa tanssimusiikin parissa, mutta uraan mahtuu myös yhteisiä kokoonpanoja esim. Marco Hietalan kanssa. Mika on saanut rumpujen soittoon sekä koulutuksen että huiman kokemuksen, jopa seitsemän setin soittoiltojen kautta useampana iltana viikossa.

Aki Turonniemi soittaa Nuhapumpussa kitaraa, mutta hänen pääsoittimensa on basso, mitä hän soittaa nykyään The Hoolersissa ja Rautalankapojissa ja uralta löytyy erilaisia kokoonpanoja pitkä lista 40 vuoden ajalta. Aki on vankka punkin ja humpan ystävä.

Olavi Rytkönen ei pidä itseään muusikkona laisinkaan, hänen pääjuttunsa on juontokeikat, urheilukuulutukset ja toimittajan työ niin kirjoittajana kuin kuvaajanakin (mm.Blues News). Nuhapumpussa hän soitti ensin vain pesulautaa, sittemmin myös maniskaa ja kohta myös banjokitaraa. Pesulauta-biisit ovat jääneet koko ajan enemmän pois poikien treenatessa kolmen kielisoittimen yhteispeliä ja erilaisia sovituksia.

Olavi soittaa myös bändeissä Kitchen Fellas (folk, pop, blues) pesulautaa ja Shakin Skeletons (pubrock, bluesrock) sähkökitaraa ja sitä myös slidellä. Olavi on soittanut myös Litteiden Housujen Miehissä ja muutaman keikan jopa Halavatun Papoissa ja Pakarokkersissa. Olavi on myös juontanut niin Finnish Blues Awardsia, Ladybug RocknRoll Weekenderiä, Kaavi Bluesia, Kuopion Urban City Bluesia ja montaa muuta tapahtumaa.

Miten kuvailisit musiikkianne?

Vaikka soitammekin lainabiisejä, valitsemme ne huolella ja esitämme ne alkuperäisversioista hyvinkin poikkeavalla tavalla, missä soitinvalinnoilla on tärkeä merkityksensä. Yllätyksellisyys ja tietty arvaamattomuus on meille leimallista, ihan varmaksi ei voi kuulija koskaan tietää mitä seuraavaksi tulee. Aina ei kyllä soittajatkaan tiedä, mutta joku biisi jostain tyylilajista tai joltain vuosikymmeneltä tipahtaa! Soundimme on omaperäinen emmekä pyri jäljittelemään ketään. Soitamme takavuosien hittejä ja unohtuneita helmiä aina 50-luvulta 90-luvulle. Maailma on täynnä upeita biisejä, joita ei livenä kuule juuri missään. Humpasta heviin ja iskelmästä popin kautta rockiin, siinä reittimme joka kuitenkaan ei ole niin sekava kuin luulisi. Tietty perussyke ja asenne hyvään musiikkiin nivoo homman uniikiksi paketiksi.

Vaikka rytmipohja on usein kipakka 4/4, Nuhapumppu ei ole puhdas humppabändi vaan eräänlainen rytmihybridi tanssirytmeistä, rocknrollista ja kansanmusiikin sekä roots-osaston vaikutteista. Esim. Bluegrass- ja irkkubändit, Eläkeläiset, Steve`n`Seagulls, Dumari, jne ovat sukulaissielujamme. Lainabiisejä on mm. Dannyltä, Deep Purplelta, Neljältä Ruusulta, Humppa-Veikoilta, Juha Tapiolta, Jukka Kuoppamäeltä, Johnnyltä, Neil Youngilta, Beatlesilta, Kolmannelta Naiselta, Elvikseltä, Ismo Alangolta, Tuomari Nurmiolta, Pelle Miljoonalta, Dingolta, Sielun Veljiltä, Baddingilta ja monelta muulta.

Mikä on bändin vahvuus livekeikoilla?

Nuhapumppu soittaa aina yleisölleen, ei omille kengänkärjille tai itselleen. Biisien välille runoillaan välillä ihan päättömiäkin aasinsiltoja, huulenheitolta ja kujeilulta ei säästy yleisökään. Saamme yleisöltä positiivista energiaa, jalostamme sen ja palautamme takaisin kahta vahvempana. Haluamme viihdyttää, keikoille ei tulla murjottamaan. Se onnistuu, koska kaikki kolme rakastamme musiikkia ja soittamista eikä pilke tipahda silmäkulmasta helpolla. Yhteispelimme toimii – olemme kolme humpparosvoa samalla asialla!

Mikä on palkitsevinta esiintymisessä?

Näet vaikkapa terassikeikalla ihmisten pysähtyvän kuuntelemaan ja kenties istuvan alas, pidemmäksi aikaa kuin olivat aikoneetkaan.

Yleisö tanssii ja laulaa ja taputtaa mukana, viettää kivaa iltaa yhdessä meidän kanssamme. Keikan jälkeen ihan tuntemattomat tulevat jututtamaan: ”Ei jumalauta, ei kukkaan soeta Rebeccoo ja Joosef Joosefia ja Smoke on the wateria samalla keikalla!!!”

Joku tilaa heti keikalle omiin juhliinsa. Uudet ystävät ja aikaansaatu hyvä mieli – se on parasta!

Mieleenpainuvimmat keikkamuistot hyvässä tai pahassa?

Heti ekalla keikalla Olavi veteli pesulaudalla komppia ja joku tuntematon vanharouva kävi tuikkaamassa ruusun takataskuun. ”Tämä on sitä tähteyttä, pojat”, sanoi Olavi biisin jälkeen ällistyneille uusille bändikavereilleen. Eräällä 50v-synttärikeikalla päivänsankarin n.75v äiti oli pukeutunut Tanhupalloksi ja pieksi tuohtuneena Olavia karvamadolla yhden biisin ajan kun Nuhis ei soittanut hänen toivomaansa SIGin biisiä. Eräällä keikalla yu-legenda Ringa Ropo juhli synttäreitään ja ujojen Nuhis-poikien pasmat olivat seota pituushypyn SE-naisen tanssahdellessa elegantisti juuri lavan edessä…

Miltä Nuhapumpun tulevaisuus vaikuttaa?

Keikkoja on takana trio-muodossa jo liki seitsemänkymmentä tehtynä kolmen vuoden aikana. Jokainen keikka on markkinointitilaisuus, ja tämä väylä on purrut hyvin. Koronalle menetettiin muutamia keikkoja, mutta syksyä myydään kovaa vauhtia ja pikkujoulukaudesta odotetaan vilkasta.

Uusia biisejä otetaan haltuun, nyt on seteissä noin 60 erityylistä kappaletta. Pääpaino on keikoissa, niin baareissa kuin yksityistilaisuuksissa ja erilaisilla festareillakin – levytyksiä varmaan tulee, mutta niihin on Nuhapumpulle ominaista riehakkuutta vaikea vangita ilman yleisön kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Jos kansa ja keikkajärkkärit haluavat, laajenee reviirikin. Nyt eteläisin keikka on tehty Korpilahdelle ja itäisin Polvijärvelle, pohjoisin Pyhännän alapuolelle. Kun kutsu kuuluu, partaveikot liikahtaa jippijaijee!

Terveiset yleisölle?

Valtaisat kiitokset kaikille keikoillemme tulleille ja niille palanneille, vakkareille ja satunnaisille. Jos ette ole Nuhiksen keikalle sattuneet vielä osumaan, eikun rohkeasti vaan kuulolle. Volyymi on sopuisa mutta äijät pikkusen arvaamattomia!

Nuhapumppu Facebook, Instagram

Teksti: Reetta ja Nuhapumppu

Pelasta bändin Vieraskynä-palsta on varattu kaikille musadiggareille. Voit kirjoittaa levyarvion, keikka-arvion tai haastattelun haluamastasi bändistä. Ohjeet täällä. 10 kysymystä on varattu artistien/bändien esittäytymiseen. Hyödynnä tätä esimerkiksi julkaistessasi uutta musiikkia. Ohjeet täällä. Kun juttu on Pelasta bändissä julkaistu, bändin biisin saa lisätä yhteissoittolistalle ja jutussa olleesta Youtube-biisistä tehdään hot/not -kysely Facebookiin. Saa innostua!

Yksi kommentti artikkeliin ”Haastattelussa Nuhapumppu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s