10 kysymystä: Phunky Mr. Olavi

Espoolaisen gangsta funkin erikoismies Phunky Mr. Olavi vastasi 10 kysymykseen.

Miten Phunky Mr. Olavi sai alkunsa?

Aloitin musiikin tekemisen FL Studiolla vuonna 2009, kun halusin saada tehtyä omia räppibiittejä joissa on kunnon syntikkavinkunaa 90-luvun hengessä. Biittien teko jatkui muutaman vuoden satunnaisena ja pääasiassa sämplepohjaisten instrumentaalien merkeissä, kunnes aloin tekemään musiikkia aktiivisemmin kotikaupunkini Espoon räppiskenen innoittamana.

Millainen musiikillinen menneisyys sinulla on?

Räppi alkoi kiinnostamaan jo alakouluikäisenä, ja ostinkin silloin tällöin cd:tä jo kauan sitten lopetetusta Ison Omenan Free Record Shopista. Aloitin rumpujen soiton lukiossa ja ryhdyin opettelemaan 80-luvun thrash-biisejä, pääasiassa Metallicaa ja myöhemmin myös vähän death metalia. Broidi osti kitaran vähän mun rumpujen jälkeen ja soiteltiin yhdessä Metallican ohella Black Sabbathia. 2013 aktivoiduin räppibiisien tekemisessä ja nappasin mukaan musiikillisesti lahjakkaan ystäväni Kassun, jonka kanssa duunailtiin joitakin kymmeniä kappaleita kohtalaisen lyhyessä ajassa. 2016 teimme Lazy Antin kanssa Phunky Ant –mixtapen, joka oli sekoitus instrumentaaleja ja remixejä olemassa olevista räppibiiseistä. Vuosien saatossa ajatus soololevyn työstämisestä alkoi kypsymään, ja tuloksena oli Pitää olla phunky (2017).

Miten kuvailisit musiikkiasi?

Tyylini mukailee uskollisesti 90-luvun G-funk–soundia Jenkeistä. G-funkissa korostuu biitin melodisuus, ja yleensä lähes kaikki instrumentit on soitettu livenä. Erilaiset syntikkamelodiat (erityisesti korkeat vinkunat ja pehmeät ulinat) ovat suuressa osassa. Myös muhkea ja eteenpäin rullaava bassosoundi kuuluu asiaan. Olennaista musiikilleni on myös talkboxin käyttö, joka tuli osaksi G-funkia erityisesti 2Pacin California Love –biisin kertosäkeen ansiosta.

Valitse yksi biisi tuotannostasi, mitä suosittelet kuunneltavaksi. Miksi juuri tämä biisi?

Matinkylästä maailmalle –kappale on ensimmäinen single ja nimikkokappale viime marraskuussa julkaistulta albumiltani. Teimme instrumentaaliosuuden yhdessä ystäväni Lazy Antin kanssa. Biisistä löytyvät kaikki G-funkin klassikkoelementit: on sähköpianoa, syntikkavinkunaa, wah-kitaraa, reippaasti bassoa, tärykalvoja potkiva rumpubiitti ja talkbox kertosäkeessä. Lisäksi videon kuvannut Taneli Leinonen loihti visuaaliseen ilmeeseen aimo annoksen 90-luvun VHS-tunnelmaa. Kappaleesta on muodostunut oma suosikkini ja ”tavaramerkki” soundini suhteen.

Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi tähän mennessä artistina?

Tällä hetkellä suurin saavutus on Matinkylästä maailmalle –albumin julkaiseminen vinyylimuodossa, ja kiitos siitä kuuluu X-Youth Gone Wildin Joonakselle. Vinyylin rinnalla myös yhteistyödiili pienlevy-yhtiö Pimeen työvoiman kanssa on pitkäaikaisen unelman täyttyminen. Pimee työvoima vastasi levyni cd-painoksen teettämisestä ja promoamisesta. Jo räppi”urani” alkuvaiheessa haaveilin, että jonain päivänä musiikkiani julkaistaisiin ihka-aidolla cd-levyllä, eikä pelkästään kotipolttoisella cdr:llä. Lisäksi tunne siitä, että joku toinen uskoo projektiini näin syvästi, on kerrassaan mykistävä.

Mitä kuuluu juuri nyt – mitä on tekeillä, mitä on tulossa?

Tällä hetkellä keskityn Matinkylästä maailmalle –albumin fyysisten kopioiden myymiseen. Uusia biittejä on tullut myös tehtyä hissukseen ja pyörittelen ideoita seuraavasta projektista sekä biisiaihioista, mutta mitään lopullista suunnitelmaa ei vielä ole. Tyyli pysyy kuitenkin G-funkina, tietty! Pari vierailua muiden artistien julkaisuilla on myös luvassa.

Hauskin/kuumottavin sattumus, mitä musiikin parissa on tapahtunut?

Eräs hauska sattumus tapahtui, kun taannoin inboxiini kolahti viesti, jossa eräs japanilainen G-funk-diggari pyysi saada cd:tä levykauppaansa myyntiin. Hän oli törmännyt netissä tuotantooni ja piti soundia niin autenttisena, että halusi oitis satsin cd:tä itselleen. Tähän asti kaikkia cd-muodossa julkaistuja projektejani on myyty Japanissa, eli Phunky Ant –mixtapea (tehty yhteistyössä Lazy Antin kanssa), Pitää olla phunky –debyyttiäni ja tietysti viimeisintä Matinkylästä maailmalle –pitkäsoittoa. Tämä Japanin-kontakti on mainio esimerkki siitä, miten kaltaiseni pikkutekijä voi saada musiikkia myyntiin ulkomaille asti ihan vain valveutuneiden alan harrastajien ansiosta. Sain uusia kuuntelijoita maapallon toiselta puolelta ja kaupanpäälle hauskan tarinan, jota kertoa eteenpäin!

Millä biisillä tänään lähtee?

Jeijjo & Nupi – Brändi, johon voit luottaa

Olarin Hunsvotteja kuunnellessa alkaa aina janottamaan. Milloin tätä biisiä kuunnellessa ei lähtisi?

Lähetä terveisiä?

Terveiset lähtee Jaarlille, jonka työpanos on ollut ensisijaisen tärkeä mun molemmilla soololevyillä. Heitän heipat myös mun luottotuottajille Lazy Antille ja DJ Iso Jammulle, kaikille Matinkylästä maailmalle –levylle vierailleille räppäreille, Matinkylän räppikollega Smutkalle sekä Pimeen työvoiman Helille. Terveiset myös kaikille keikkoja järkänneille, mut saa kutsua uudelleenkin esiintymään, hehe.

Haasta bändi/artisti vastaamaan 10 kysymykseen. Miksi juuri tämä?

Haastan DJ Tikarin. Tikari on minun laillani myynyt levyjään nousevan auringon maahan, ja tähän liittyen teimme yhdessä Kontakteja Japanissa –nimisen biisinkin. Tarina levyjen myymisestä Japaniin herättää aina silloin tällöin ihmetystä kuulijoissa ja oon saanut vahvistella että kyllä, tositarina on kyseessä!

Phunky Mr. Olavi Facebook, Instagram, Spotify

Teksti: Phunky Mr. Olavi
Kuva: Jari Siili

Pelasta bändin Vieraskynä-palsta on varattu kaikille musadiggareille. Voit kirjoittaa levyarvion, keikka-arvion tai haastattelun haluamastasi bändistä. Ohjeet täällä. 10 kysymystä on varattu artistien/bändien esittäytymiseen. Hyödynnä tätä esimerkiksi julkaistessasi uutta musiikkia. Ohjeet täällä. Kun juttu on Pelasta bändissä julkaistu, bändin biisin saa lisätä yhteissoittolistalle ja jutussa olleesta Youtube-biisistä tehdään hot/not -kysely Facebookiin. Saa innostua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s