10 kysymystä: Sonus Corona

Turkulainen murskaavia riffejä, lumoavia melodioita ja ällistyttävää biisinkirjoitusta tarjoileva Sonus Corona tarttui 10 kysymyksen haasteeseen.

Miten bändinne sai alkunsa?

Sonus Corona syntyi, kun minä ja rumpalimme Rasmus törmäsimme samalla treeniksellä ja rupattelun jälkeen ryhdyimme jammailemaan minun pöytälaatikkoon vuosien saatossa kertyneiden biisikehitelmien ja riffien tahdissa. Huomasimme, että soitto rullaa todella kivasti ja päätimme perustaa bändin. Aki Niemi liittyi kuvioihin seuraavaksi basson varteen ja siitä homma alkoi vyöryä eteenpäin. Nythän olemme jo sextetin mitoissa ja musiikillisesti melko eri sfääreissä kuin mistä aloitimme.

Millainen musiikillinen menneisyys teillä on?

Melkeinpä kaikilla jäsenillä on bänditaustaa useista yhtyeistä ja jokaisella musiikki on kuulunut kiinteästi elämään lapsesta saakka. Itse aloitin pääinstrumenttini eli kitaran opiskelun melko myöhään 15-vuotiaana, kun isäni (joka on klassisen kitaransoiton mestari) ryhtyi opettamaan perusteita. Kokemusta on sittemmin kertynyt lukuisista kokoonpanoista ja tyylilajeista punkin, hardcoren, soulin, rockin, progressiivisen metallin saralta melkoisesti. Keikkoja on tullut heitettyä pitkälle toista sataa.

Miten kuvailisitte musiikkianne?

Vahvojen melodioiden ja groovaavien riffien saattelemaa progressiivista metallia Hakenin Leprousin jalanjäljissä. Pyrkimyksenä on luoda musiikkia, joka inspiroi.

Valitkaa yksi biisi tuotannostanne, mitä suosittelette kuunneltavaksi. Miksi juuri tämä biisi?

Ehdottomasti uuden levyn nimikkobiisi ’Time Is Not On Your Side’. Kappale on yksi levyn kovimpia biisejä ja yhdistelee hienosti groovaavia riffejä ja vetäviä melodioita. Kappaleessa on myös yksi levyn hienoimmista kitarasooloista.

Mitkä ovat bändinne suurimmat saavutukset tähän mennessä?

Suurin juttu meille on tuoreen täyspitkämme ’Time Is Not On Your Side’ levyn julkaisu. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen, ja henkilökohtaisesti olen todella ylpeä joka jätkästä. Levy on saanut radiosoittoa ja huomiota ympäri maailman, ja kerännyt upeita arvioita. Vuoden 2020 ensimmäisestä Infernosta voi mm. kurkata hienon arvion k.o. lätystä. Pääsimme julkaisun tiimoilla tekemään dj vierailun Metal Express Radioon, jossa useat isoista vaikuttajistamme ovat myös vierailleet. Tuotoksemme mainittiin jopa muutamien alan vaikuttajien vuoden parhaat levyt listauksilla.

Mitä kuuluu juuri nyt – mitä on tekeillä, mitä on tulossa?

Todella hyvää kuuluu. Coronan perheeseen syntyi hiljan kaksi uutta fania, tuoreelle basistillemme Miikalle ja kosketinsoittaja Esalle. Olemme todella iloisia heidän puolestaan, vaikka bändi onkin hieman taka-alalla heillä juuri nyt. Pinnan alla on kuitenkin suuria suunnitelmia tulossa tälle vuodelle, mutta pidetään ne vielä salassa toistaiseksi. Kannattaa tsekata Coronan Facebook sivut uutisten saralla, ja muistakaa virittäytyä Metal Express Radion äärelle 14.2. pe klo 16 ja klo 22 tsekkaamaan dj vierailumme.

Hauskin/kuumottavin sattumus, mitä musiikin parissa on tapahtunut?

Livenä nyt on sattunut kaikennäköistä hauskaa mutta taannoin kuumotteli, kun pitkän onnistuneen studiopäivän päätteeksi havaitsimme, että katsos peijakkaa toinen rumpujen ovarimikeistä on ollut suunnattuna kattoa kohti koko ajan. Mietittiin että ryökäle, kun meni hukkaan hyvät groovet. Ällistyttävää kyllä raidoista saatiin kuitenkin käyttökelpoiset.

Millä biisillä tänään lähtee?

Alamaailman Vasarat – Väärä Käärme. Mielenkiintoinen yhdistelmä klezmeriä ja mustaa jazzia. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen yhtye.

Lähettäkää terveisiä?

Terveisiä kaikille faneille! Jos tämä oli ensikosketus bändiin, niin tutustu Sonus Coronan tuotantoon suosimassasi suoratoistopalvelussa esim. Spotify. Jos tykkäät, osta levy, käy seuraamassa Instagramissa, tykkäämässä Facebookissa ja tilaamassa kanava Youtubessa.

Haasta bändi vastaamaan 10 kysymykseen. Miksi juuri tämä bändi?

Haastamme Casey Bloomin. Lupaava uusi pääkaupunkiseudulta ponnistava hard rock yhtye.

Teksti: Sonus Corona säveltäjä/kitaristi Ari Lempinen
Kuva: Victor Ekholm

Pelasta bändin Vieraskynä-palsta on varattu kaikille musadiggareille. Voit kirjoittaa levyarvion, keikka-arvion tai haastattelun haluamastasi bändistä. Ohjeet täällä. 10 kysymystä on varattu artistien/bändien esittäytymiseen. Hyödynnä tätä esimerkiksi julkaistessasi uutta musiikkia. Ohjeet täällä. Kun juttu on Pelasta bändissä julkaistu, bändin biisin saa lisätä yhteissoittolistalle ja jutussa olleesta Youtube-biisistä tehdään hot/not -kysely Facebookiin. Saa innostua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s