10 kysymystä: Arpia

Suomenkielistä rockia soittava Arpia asettui 10 kysymyksen eteen.

1. Miten bändinne sai alkunsa?

– Laulaja-kitaristi Jari alkoi vuonna 2000 demottamaan kellarissaan biisejä, joita oli kertynyt pöytälaatikkoon. Koska kaikkia soittimia ei ollut kiva itse hoitaa pyydettiin mukaan avuksi kitaristi Jäke, bassoon Cake ja rumpuihin Jake ja bändi oli hyvin nopeasti syntynyt.

2. Millainen musiikillinen menneisyys teillä on?

– Meillä kaikilla on bändiuraa yhdessä ja erikseen ennen Arpiaakin jo kertynyt vaikka missä orkestereissa. Musaa on soitettu humpasta metalliin ja kaikkea siltä väliltä.

3. Miten kuvailisitte musiikkianne?

– Musa on energistä ja positiivista. Kitaravetoista rockia. Uusin julkaistu Tuhat tuntii terapiaa-levy, sisältää aiemmasta poiketen myös synkempiä sävyjä ja teemoja.

4. Valitkaa yksi biisi tuotannostanne, mitä suosittelette kuunneltavaksi. Miksi juuri tämä biisi?

– Uusin Tuhat tuntii terapiaa levy sisältää pelkästään hyviä biisejä ja sieltä voisi nostaa minkä tahansa tähän. Mutta laitetaan nyt esimerkkinä levyn aloitus Tuhat tuntia terapiaa.

5. Mitkä ovat bändinne suurimmat saavutukset tähän mennessä?

– Oman levyn näkeminen kaupan hyllyllä, oman biisin kuuleminen radiosta. Ja se että ollaan vieläkin kimpassa ja innoissaan huomisesta.

6. Mitä kuuluu juuri nyt – mitä on tekeillä, mitä on tulossa?

– Nyt ilmestyneen kolmoslevyn tiimoilta yritetään puskea lisää keikkaa. Ensi vuonna Arpialla juhlavuosi, 10v tulee täyteen. Uusia biisejä kirjoitetaan ja luvataan olla koko ajan parempia.

7. Hauskin/kuumottavin sattumus, mitä musiikin parissa on tapahtunut?

– Nuorempana tuli sotkettua soittaminen alkoholiin ja silloin tapahtu kaikenlaista hölmöä.

8. Millä biisillä tänään lähtee?

– D-A-D tämä on vaan saakelin kova. Tämän bändin voi nostaa Arpian esikuvaksi ehdottomasti.

9. Lähettäkää terveisiä?

– Keikkajärkkäreille terveisiä, että cmoon meidät kantsii ottaa! Suomirock diggareilla ottakaa Arpia seurantaan ja kuunteluun.

10. Haasta bändi vastaamaan 10 kysymykseen. Miksi juuri tämä bändi?

– Ihan eri genrestä bändi nimeltä I At Last , siinä on nuori ja erilainen bändi joka kannattaa tsekata ja koska Kerava.

Arpia: Nettisivut, Facebook, Instagram, Spotify, Youtube

Teksti: Arpia
Artikkelikuva: Jari Lappalainen

Pelasta bändin Vieraskynä-palsta on varattu kaikille musadiggareille. Voit kirjoittaa levyarvion, keikka-arvion tai haastattelun haluamastasi bändistä. Ohjeet täällä. 10 kysymystä on varattu artistien/bändien esittäytymiseen. Hyödynnä tätä esimerkiksi julkaistessasi uutta musiikkia. Ohjeet täällä. Kun juttu on Pelasta bändissä julkaistu, bändin biisin saa lisätä yhteissoittolistalle. Saa innostua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s