Haastattelussa Kormus, joka rullaluistelee kesät talvet, kurlaa O’Boy-kaakaolla ja tarjoilee ehtaa Suomirockia

Hieman tuoreempaa rokkia Tampereelta tarjoaa Kormus, jolla riittää esiintymisen paloa. Kohta kuusi vuotta alkuperäisessä muodossa olleella triolla on takana noin 500 keikkaa ja studiossakin he ovat viihtyneet.

Kormus

  • Anton Äikäs – kitara & laulu
  • Aaro Alatalo – basso & taustalaulut
  • Kari Luomaharju – rummut & taustalaulu.

Kari Luomaharju kertoi yhtyeen kuulumisia.

Mistä Kormuksen tarina aikoinaan alkoi?

– Kormus sai alkunsa keväällä 2013, kun Kari ja Anton rupesivat tekemään duo-keikkoja. Muutaman keikan jälkeen tuli fiilis, että perustetaan bändi. Aaro liittyi mukaan elokuussa 2013.

Allekirjoittaneen korviin Kormus kuulostaa vahvasti Manserockilta, meneekö pahasti metsään? Musiikilliset esikuvanne?

– Totta kai Manserock kuuluu musiikissamme ja siihen meidät yhdistetään, koska olemme tamperelainen bändi. Mielestämme kuitenkin turha kategorioiminen on turhaa, koska me ollaan vaan rokkibändi. Olemme aktiivisia musiikin kuuntelijoita ja vaikutteita tulee koko ajan joka puolelta. Esikuvina meille toimivat pitkän linjan bändit, jotka tekevät uraa omilla ehdoilla.

Kormus keikkailee ja tekee uusia biisejä ahkerasti, 13.4. ilmestyi tuore Ei paniikkia -EP. Mistä löytyy into kaikkeen tekemiseen?

– Keikkojen soittaminen, biisin kirjoittaminen ja levyjen tekeminen on yksinkertaisesti perkeleen hienoa ja tämä on ollut meidän haave lapsesta asti. On pelkästään hienoa, kun saa toteuttaa itseään mahdollisimman paljon.

Kuinka valmistaudutte keikkaan?

– Harrastamme rullaluistelua kesät ja talvet. Kurlaamme kurkkumme O’boy-kaakaolla, johon sekoitamme ripauksen cherryä.

Parasta esiintymisessä? Entä onko varjopuolia?

– Parasta on se, kun näkee oman musiikin aiheuttavan suuria reaktioita ihmisissä. Tässä tulee poliittinen vastaus: kaikissa ammateissa on varjopuolet, mutta mikään ei vituta niin paljon, että ryhtyisimme lapiomiehiksi.

Onko keikkamatkojen varrella sattunut jotain yllätyksiä?

– Vesannolla autosta tippui sivuikkuna.

Miltä Kormuksen tulevaisuus näyttää?

– Kormuksen tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä. Keikoilla käy väkeä ja julkaistaan uutta musaa tasaisesti. Hei jengi, kyllä te meistä vielä kuulette.

Terveiset yleisölle?

– Ottakaa meidän uus ”Ei paniikkia”-ep haltuun. Nähdään keikoilla.

Kormus Facebook

Reetta

Pelasta bändin vieraskynä-palsta on varattu kaikille musadiggareille. Voit kirjoittaa levyarvion, keikka-arvion tai haastattelun haluamastasi bändistä. Rima kirjoittamiseen ei ole korkealla – toimittaja ei tarvitse olla. Hyvää mieltä ja lisää näkyvyyttä bändille. Sitä haetaan. Kevyet ohjeet tekemiseen täällä. Saa innostua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s